Moikka !
Sori taas ku en oo kirjotellu ( ei näitä kukaan lue) no tässä on tarinaa mun ystävästä ja sen elämästä (ei siis tosi tarina:
Istun keittiön pöydän äärellä. Katson ulos ikkunasta. "Missäkohän Antti viipyy", ajattelen. kohta näin hän moponsa kaartavan pihaan. Juoksin ulos ja menin halaamaan häntä. "Moi. Mitä kuuluu?", sanoin ja pussasin häntä poskelle. Emme olleet nähneet viikkoihin sillä Antti oli ollut perheen sä kanssa "perhelomalla" Ranskassa. "Moi, rakas. Oli ikävä", hän pussasi minua takaisin. Menimme sisään. Vanhempani olivat vielä töissä. He ovat siis kesälläkin töissä. Kävelimme portaita ylös huoneeseeni. Isuimme sängylleni. "Oltaisko vähän sillee" hän ehdoti. Minua nauratti mutta suostuin silti. Tuntui ihanalta pitkästä aika olla sillälailla. Hetken kuluttua menimme alas katsomaan jotain elokuvaa. Minusta oli mukavaa olla hänen vierellään pitkästä aikaa. Pian oli jo myöhä ja hän lähti kotiin. Parin päivän päästä koulu alkoi ja kesä loma oli loppunut. Aloitin kahdeksannen luokan ja Antti yhdeksännen. meillä on siis noin puoli toista vuotta ikä eroa. Kohtaamis tarinamme on kyllä erikoinen. Minua naurattaa kun muistelen sitä ja ystävääni Salla joka vuosi sitten muutti Lappiin. Käyn Sallan luona kun minä, Antti ja perheeni (äiti, isä ja kolme pikku siskoa) menemme enoni luo. Tapaan siis Salla noin kerran vuodessa, mutta kirjeet kulkee ja facebookissa tulee juteltua. Menemme aamulla kouluun sisään kun kello soi. Antti pussaa minua kun hän kääntyy fysiikan luokka kohti ja minä jatkan Ruotsin luokkaa kohti. Minun luokallani ei ole ketään jolle kertoa kesän tapahtumista. Mutta on niitä monia joiden kanssa tulee juteltua. Pian ruotsin opettaja saapuu ja avaa luokan oven. Koko koulupäivän aikana ei tapahtunut mitään. Kun koulu loppui Antti saattoi minut kotiin. Avasin ensimmäisenä läppärini. Salla ei ollut näköjään päässyt vielä koulusta. Odotin hetken kunnes äiti tuli kotiin ja käski minun tehdä läksyt. Tein nopeasti läksyt ja menin taas koneen ääreen. Salla oli facebookissa. Aloimme keskustella päivästä. Minulla olli tapana kertoa hänelle kaikki mieltä painavat asiat. Minua harmitti kun Salla joutui muuttamaan Lappiin. Salla vaan sanoi kun hyvästelimme: "Onneksi sulla on Antti." Aamulla heräsin siihen kun joku siveli poskeani. "Antti, mitäs sä tällä teet?" ihmettelin. "Tulin herättään sut", hän sanoi ja hymyili munulle söpösti. Laitoin nopeasti vaatteet päälleni ja meikkasin. Menimme alas syömään leivät. Söimme ne nopeasti sillä kello oli jo paljon. Koulupäivän aikana ei tapahtunut tänäänkään mitään. Paitsi, että tänään Antti ei ollutkaan tulossa saattelemaan minua kotiin. Lähdin kuitenkin luokkakaverini Sofian kanssa kotiin. Puhuimme niitä näitä. "Millä tasolla sä ootkan candyssä?" Sofia kysyi. "Jollain 59", kerroin.
:D että tällästä Niin ja mulla oli sukulais synttärit sunniuntaina sain myös liput Robinin kurikan keikalle 16.11. :D mutta joo moikka
Tällästä: http://www.youtube.com/watch?v=1YT2R1h3UBQ
tiistai 5. marraskuuta 2013
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Tänään oli pää kipee
Tänään oli sitte pää kipeenä ja olin pois koulusta. Niin ja anteeksi etten oo kirjotellu. Mutta nyt vois taas kirjotella. Kappale joka soi nyt: http://www.youtube.com/watch?v=TJcoRUqODJA&list=PLQvqkstE0tg5IqgCs4dGZ5j8hNZaULLNt Huomenna olis terveystiedon koe. Oon siis ylä-asteella. Tänään olis ollu 2 km juoksu testi. Perjan taina vaihtuu jakso :) ja meillä on tällä viikolla neljä tuntia kuvista. :D No moikka voin kirjottaa huomenna jos pääsen koneelle <3
lauantai 4. toukokuuta 2013
power parkissa
Booster
tuonne tulee joku uusi laite
Boosteri
Dragon tower
Thunderbird
Joyride
Olin siin 3 kertaa
Cobra
Neo's twister
Dragon tower
Sielä oli niin kivaa. Sitä ennen oltiin jossain konsertissa. ja sit syötiin ja lähettiiin kohti power parkkia. Haluun sinne takas :( :) :D <3
Tai oikeestaa ku tästä kasvan niin musta vois tulla isona sellanen joka on siellä laitteitten luona ja laittaa ne päälle :)
Siel sato vähän vettä ja sit taas paisto aurinko niin ku noista kuvista huomaatte et on aika synkkää.
No moikka. Nyt meen nukkumaan
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
kivat
Moikaa. Oon ollu siel tyttö leirillä. Ja sit ku tulin sieltä niin yöllä oksensin. sit mul oli niinku maha tauti :/ et kivat. ny on sit isoveli pikkuveli ja pikkusisko siin taudis.
IHANAA VAPPUA! <3
IHANAA VAPPUA! <3
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Mooooooo
Jooo tänään meen leirille ja tuun huomenna seuranani on ainakin serkkuni ja kaverini.
Kuvia on ehk tulossa. Jos jaksaaa ladata :DDDD
Moikka hyvää viikonloppua kaikille lukioille
Kuvia on ehk tulossa. Jos jaksaaa ladata :DDDD
Moikka hyvää viikonloppua kaikille lukioille
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Moikkaa
Moi taaas <3 tein just matikan läksyt ja nyt katon salkkareita. Tänään tunnelis ei ollu vettä ollenkaa et hyvä vaan. ja koulus oli taas ihan tylsää ku vaan normi päivä. Olispa perjantai sillon on tyttöleiri <3
<3 kiitos<3
katoin taas tänään et kuinka moni on kattonu mun blogia niin siel oli 20 :)
Mukavaa loppu päivää ja hyvää yötä <3 :)
<3 kiitos<3
katoin taas tänään et kuinka moni on kattonu mun blogia niin siel oli 20 :)
Mukavaa loppu päivää ja hyvää yötä <3 :)
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Moikkelis moi
Tänään on ollu aika tylsä päivä tänää koulus oli joku ihme mozard xD sit besun kaa vaa juteltii. sit ne mUlkku opet tuli ja valitti xD no tylsää on. GOSUS OON NYT! :D
Moikka meen gosuttaa
- kukka99kisu
Moikka meen gosuttaa
- kukka99kisu
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Moikkaaa
Joo sori en oo taaskaa kirjottanu pitään aikaan. Netti on ollu poikki. Taas uus tulva kausi ku lunta tuyli niin paljo ja sit yhtäkkiä ne suli. Tunnellissa on varmaan yhtäpaljon vettä kuin syksyllä.
Viimme vuotinen kuva. Mutta näyttää tällä hetkellä ihan samalta. Ja taas pitää kulkee ton ison tien yli kouluun. Olin just äsken pihalla ja siel on 10 astetta lämmintä. jeee kesä tuleee sitten kin. Perjantaina meen tyttöleirille.
Nii ei oikeee muuta ja sori ku on k-virheitä
MOIKKA <3
Viimme vuotinen kuva. Mutta näyttää tällä hetkellä ihan samalta. Ja taas pitää kulkee ton ison tien yli kouluun. Olin just äsken pihalla ja siel on 10 astetta lämmintä. jeee kesä tuleee sitten kin. Perjantaina meen tyttöleirille.
Nii ei oikeee muuta ja sori ku on k-virheitä
MOIKKA <3
lauantai 6. huhtikuuta 2013
huomenta
hyvää huomenta. kello on jo kohta kaksitoista. kuuntelen isac eliot - new way home. olisin halunnu eilen kamulle yöksi mut äiti ei antanu. käytiin koti pizzas ja muilla kaupoilla (koti pizza ei oo kauppa :) ) so, tylsää vaan olisin niin halunnu niille yöksi. onko tää kevään tulo sitä että kaikki tulee kipeeksi paitsi minä :) ens viikolaa fysiikan koe perjantaina, seuraavalla viikolla historian koe torstaina ja viel enkun koe kki sinne ja uskonnon koe voi hyvä jumala. Koko ajan kokeita :O
perjantai 5. huhtikuuta 2013
kuvia
tossa on mun tekemä satuolento gosun kisaan mutta gosu sanoi että liian suuri
Nelli ja minä = bestikset(kuvasta on poistettu entinen besuni)
nyt mä oikeesti lähen
+ku mennää luokka retkelle tampereelle niin otan sielä sitte kuvia mm. särkänniemestä
No moikka <3
Nelli ja minä = bestikset(kuvasta on poistettu entinen besuni)
nyt mä oikeesti lähen
+ku mennää luokka retkelle tampereelle niin otan sielä sitte kuvia mm. särkänniemestä
No moikka <3
juuuu
Tänää oli matikan koe ja opettajana oli yks paska tyyppi.Bestikselläni oli maha koko päivän kipee. Oon nyt menossa kaverinkaa hengaa kylälle. Harmi että besuni ei päässyt. +1.5 astetta. ja nyt mä häivyn moi
Parane pian!<3
Parane pian!<3
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
heööö
serkku oli yötä, nähtii petri nygård+sen keikka bussi, ajeltiin kylällä pyörillä ++ kaikkeee kivaa :)
No moroooo!!!!!!!!!!!!!
No moroooo!!!!!!!!!!!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)